New Yorkin yöelämä
New Yorkin yöelämä sykkii ja muuttuu tiuhaan. New Yorkin klubit, jotka ovat tänään suosittuja, saattavat olla kohta täynnä turisteja. Newyorkilaiset rakastavat käydä ulkona, sillä kaupungissa tapahtuu aina jotain. Monille ulkona käyminen on normaali osa elämää. New Yorkin yöelämä koostuu yökerhoista ja baareista iltaan oopperan parissa tai konsertissa ja kaikesta muusta sen väliltä. Alla on lista lempipaikoistani.
Yöelämä New Yorkissa
Klubit alkavat täyttyä klo 23.30 aikoihin, jolloin niihin saattaa joutua jonottamaan. Muista pukeutua tyylikkäästi, jos haluat päästä sisälle trendikkääseen yökerhoon. Sisäänpääsy riippuu hyvin pitkälti vaatteista. Muista myös ottaa passi mukaan, ikä pitää todistaa aina. Tämä koskee kaikkia (myös yli 40-vuotiaita).
Klubit ja baarit New Yorkissa
Jos haluat nauttia Manhattanin uskomattomista näkymästä siemaillen drinkkiä, tanssia läpi yön tai haluat vain viettää hauskan illan, kaikki tämä on mahdollista New Yorkin klubeilla ja baareissa. Voit käydä esimerkiksi yhdessä kaupungin vanhimmista baareista tai lähteä viihtymään komediaklubille. Uusien ihmisten tapaaminen on hauskaa ja voit viettää New Yorkissa helposti mukavan illan ulkona.

New Yorkin parhaat kattoterassibaarit
Missä sijaitsevat New Yorkin parhaat kattoterassibaarit? Tältä listalta löydät omat suosikkini kaupungin kattoterasseista, joissa voit käydä drinkeillä, nauttia hieman purtavaa ja ihailla näkymiä Manhattanista. Kattoterassibaarit New Yorkissa ovat myös hyviä…

Kattoterassibaarikierros New Yorkissa
Kattoterassibaarikierros New Yorkissa vie sinut tutustumaan Manhattanin parhaisiin kattoterassibaareihin. Näköalat kaupunkiin ovat henkeäsalpaavat ja ne ainoastaan paranevat, kun nautit drinkistä newyorkilaisten seassa. Kierroksen varaamisesta etukäteen on etua monella tapaa. Kierroksen…

Salakapakkakierros New Yorkissa
Opastettu salakapakkakierros New Yorkissa vie sinut tutustumaan kaupungin speakeasy-baareihin. Tämä ainutlaatuinen Prohibition Experience käy useammassa salaisessa baarissa Manhattanilla. Kieltolailla (Prohibition) yritettiin kieltää alkoholin hallussapito ja käyttö Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Mutta kuten…

Meatpacking District: Klubit
Meatpacking Districtin klubit ovat ne paikat New Yorkissa, joihin tullaan näyttäytymään. Kaupunginosa on ekslusiivista ja kaupungin kuuminta aluetta. Tässä muutama hyvä paikka, jotka kannattaa tsekata: Biergarten, The Standard ja Le Bain…

New Yorkin yöelämä: Midtown
New Yorkin yöelämä Midtownissa tarjoaa laajan valikoiman baareja ja klubeja. Sinulle löytyy varmasti mieleisesi illanviettopaikka, pidit sitten kattoterasseista tai urheilubaareista. Muista ottaa passi mukaan matkaan! 230 Fifth Mainio klubi, erityisesti…

New Yorkin yöelämä: Uptown vai Downtown
New Yorkin yöelämä tarjoaa paljon vaihtoehtoja ikimuistoiseen illanviettoon sekä Uptownissa että Downtownissa. Jotkut haluavat rentoutua loungessa illallisen jälkeen, kun taas toiset haluavat tanssia läpi yön klubilla. Kaikki on mahdollista, mutta…

Homobaarit New Yorkissa
New York on avoin kaikelle ja kaikille ja onkin aina vetänyt puoleensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä eli LGBTQ+-yhteisöä (lesbo, homo, biseksuaali, trans). On arvioitu, että New York Cityn LGBTQ+-väestöön kuuluu yli…

Parhaat urheilubaarit New Yorkissa
Mistä löytyvät parhaat urheilubaarit New Yorkissa? Oletko urheilun ystävä, etkä haluaisi jättää tärkeitä otteluita tai urheilutapahtumia näkemättä vain koska ne sattuvat olemaan New Yorkin matkasi aikana? Ei hätää, sillä New Yorkin…

New Yorkin komediaklubit
New Yorkin komediaklubit ovat täynnä monia lahjakkaita koomikoita. Komediakenttä on vilkas ja monipuolinen. Stand up -komedian katsominen New Yorkissa on hauska tapa viettää iltaa. Unohtumaton ja nauruntäyteinen ilta on taattu…
Livemusiikki ja konsertit New Yorkissa
Livekonsertit New Yorkissa ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Jazz ja blues, pop, rock, hip hop tai klassinen musiikki – löydät kaiken New Yorkista. Voit lähteä maailman suurimpien tähtien konserttteihin Madison Square Gardeniin. Vaihtoehtoisesti voit vierailla esityksessä Carnegie Hallissa, joka on kaupungin tunnetuin konserttipaikka, tai suunnata Lincoln Centerin oopperaan.

Konsertit New Yorkissa 2023
New Yorkin konserttikalenterista löydät kaikki tulevat konsertit New Yorkissa. Jokaiselle illalle löytyy eri konsertti New Yorkissa. Konsertteja on pop-tähtien megakonserteista Central Parkissa tai Madison Square Gardenissa (vielä) tuntemattomien artistien esityksiin…

Jazz ja blues New Yorkissa
Jazz ja blues ovat erittäin hyvin edustettuina New Yorkissa. Erilaiset ja eri kokoiset tapahtumapaikat tarjoavat konsertteja viikon jokaisena iltana. New Yorkissa käydessä kannattaakin ehdottomasti käydä myös konsertissa! Klubin tai keikkapaikan…

Madison Square Garden New Yorkissa
Madison Square Garden (MSG tai The Garden) on New Yorkin tunnetuin ja suurin tapahtumapaikka. Se ottaa vastaan vuosittain 20 000 ihmistä, jotka saapuvat konsertteihin ja urheilutapahtumiin. Madison Square Garden on…

Apollo Theater -liput New Yorkissa
Apollo Theater -liput New Yorkissa kannattaa ostaa etukäteen verkosta. Tämä teatteri Harlemissa on yksi maailman tunnetuimmista ja täynnä historiaa. Apollo on toiminut monien mahtavien artistien, kuten Michael Jacksonin, Aretha Franklinin…

Carnegie Hall New Yorkissa
Carnegie Hall New Yorkissa on kaupungin kuuluisin konserttipaikka. Vuoden 1891 avajaisten jälkeen siellä on pidetty yli 46 000 esitystä ja mukana on ollut isoja nimiä klassisesta musiikista popmusiikkiin. Carnegie Hall…
Teatteri ja show’t New Yorkissa
Teatteri ja show’t New Yorkissa ovat parasta mahdollista viihdettä. Tarjolla on paljon monenlaisia esityksiä. Lincoln Centerissä näet balettia tai voit käydä katsomassa The Metropolitan Operan esittämiä kuuluisia oopperaesityksiä. Joulun ihme löytyy Radio City Music Hallista: joka vuosi Rockettes-tanssiryhmä esiintyy joulushow’ssaan, jolloin joulutunnelma on taattu.

Lincoln Center for the Performing Arts New Yorkissa
Lincoln Center for the Performing Arts New Yorkissa on rakennuskompleksi, johon kuuluu kolme päärakennusta sekä tilat sisä- ja ulkotapahtumiin. Tämä on maailman suurin esittävän taiteen keskus. Keskus on valtava (yli 65…

Radio City Music Hall New Yorkissa
Radio City Music Hall New Yorkissa on Rockefeller Center -kompleksiin kuuluva teatteri- ja konserttipaikka. Tapahtumia järjestetään ympäri vuoden ja vuosittainen suuri kohokohta on Radio City Christmas Spectacular. Radio City Music…

Oopperaliput New Yorkissa 2023
Oopperaliput New Yorkissa on helppo ostaa netistä ennen matkaasi. Eloisa Metropolitan Opera Lincoln Centerissä on useiden lahjakkaiden artistien kotipaikka. Nauti maailmankuuluista oopperaesityksistä, kuten La Traviata, La Boheme tai Macbeth. Vieraillessasi…

Balettiliput New Yorkissa 2023
Osta balettiliput New Yorkissa ennen matkaasi. Lippujen varaaminen verkkokaupasta on helppoa ja turvallista. Voit käydä New York City Ballet’ssa Lincoln Centerin David H. Koch -teatterissa. New York City Ballet on…
Juhlapäiviin New Yorkissa
Onko syntymäpäiväsi? Juhlistatko hääpäivää tai vuosipäivää? Tai onko teillä jokin muu juhlapäivä New Yorkissa? Voit juhlia tyylikkäästi vuokraamalla limusiinin. Ajele pitkin Broadway’ta kavereiden kanssa ja tee illasta unohtumaton. Uudenvuodenaatto on hyvin erityinen kokemus New Yorkissa. Silloin “ball dropin” voi nähdä Times Squarella, tai voit lähteä uudenvuodenbileisiin tai risteilylle katselemaan ilotulituksia.

Limusiinin vuokraus New Yorkissa
Limusiinin vuokraus New Yorkissa on hauska idea syntymäpäivään, vuosipäivään tai muuhun juhlaan. Limusiinipalvelun voi vuokrata eri pituisille ajoille ja vuokran vähimmäisaika on kaksi tuntia. Nouto- ja paluupaikka voivat sijaita missä…

Uudenvuodenaatto New Yorkissa 31.12.2023
Uudenvuodenaatto New Yorkissa on monen unelma. New York on tunnettu juhlistaan ja uudenvuodenaaton seremoniasta Times Squarella. New York tarjoaa jokaiselle jotain ikään katsomatta, olitpa sitten matkalla ystävien kanssa tai perheen…

Uudenvuodenaaton juhlat New Yorkissa 31.12.2023
Uudenvuodenaaton juhlat eivät lopu New Yorkista kesken, mutta mitkä ovat parhaat juhlat? Löydät näiltä sivuilta hyvän yhteenvedon juhlista, joita New Yorkissa järjestetään. Olen valinnut tästä valtavasta listasta parhaat juhlat ja…

Rockefeller Center Christmas Tree Lighting -seremonia 2023
Rockefeller Center Christmas Tree Lighting on suuri juhla New Yorkissa ja sitä ennen järjestetään oikea seremonia. Seremonian aikana Rockefeller Centerille kokoontuu valtavasti ihmisiä, sillä jokainen haluaa nähdä vilauksen joulukuusesta. Rockefeller…

New York Fashion Week 2024
New York Fashion Week eli New Yorkin muotiviikot järjestetään kahdesti vuodessa: helmikuussa ja syyskuussa. Seuraava NYFW on 7.9.-13.9.2023. NY Fashion Week on yksi maailman suurimpia muotiviikkoja. Kevään ja kesän mallistot…