Presidents’ Day New Yorkissa 2025
Presidents’ Day on amerikkalainen juhlapyhä, jolloin kunnioitetaan Yhdysvaltojen presidenttejä. Vuonna 2025 Presidents’ Day on maanantai 17.2. Päivää juhlitaan Yhdysvaltojen ensimmäisen presidentin, George Washingtonin, syntymäpäivän aikoihin. Hän oli Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti vuodesta 1789 vuoteen 1797.
Mitä Presidents’ Dayn aikaan tapahtuu?
Presidents’ Day Weekendina järjestetään paljon eri tapahtumia. New Yorkissa lapsilla on vapaata koulusta, joten heille on myös paljon tapahtumia. Intrepid Museumilla on Kids Week ja lauantaina ja sunnuntaina museossa järjestetään paljon hauskoja aktiviteetteja lapsille. Voit myös käydä MoMA:ssa tai Metropolitan Museum of Artissa.
Monet liikkeet aloittavat alennusmyyntinsä Presidents’ Daynä. Suurin osa organisaatioista ja yrityksistä on auki, mutta pörssi on suljettu. Financial District on muutenkin hyvin hiljainen sinä päivänä.
Sen lisäksi nähtävyydet ovat auki normaalisti, joten Presidents’ Day sopiikin nähtävyyksien katseluun. Joissain paikoissa saattaa olla hiukan enemmän väkeä, mutta ei välttämättä. Käy esimerkiksi Empire State Buildingissa tai vieraile Vapaudenpatsaalla.
Mikä on Presidents’ Day?
President’s Day on virallisesti päivä, jolloin kunnioitetaan George Washingtonin elämää ja uraa. Ennen kuin Washington valittiin presidentiksi hänellä oli tärkeä rooli armeijassa, sillä hän johti Siirtokuntien armeijan voittoon vuonna 1783. Washingtonia pidetään Yhdysvaltojen isänä ja hän on ehkäpä yksi kuuluisimmista amerikkalaisista valtiomiehistä. Washington D.C. ja Washingtonin osavaltio ovat nimetty hänen mukaansa ja Washingtonin kuva löytyy myös dollarin setelistä ja quarter-kolikosta.
Nykyään Presidents’ Day juhlistaa kuitenkin kaikkia maata palvelleita Yhdysvaltain presidenttejä.
Milloin Presidents’ Day on?
Vaikka George Washingtonin syntymäpäivä oli 22. helmikuuta, on Presidents’ Day joka vuosi helmikuun kolmas maanantai. Vuonna 2025 Presidents’ Day on maanantai 17.2. Koska Presidents’ Day osuu maanantaille, sitä edeltävä viikonloppu tunnetaan nimellä Presidents’ Day Weekend.
Oliko artikkelista hyötyä? Suosittele sitä muille antamalla arvosana: