Staten Island Ferry

Staten Island Ferry on ilmainen lautta, joka liikennöi Manhattanin ja Staten Islandin väliä 24 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa. Lautalta avautuu kaunis näkymä Manhattanille ja Vapaudenpatsaalle. Lautalle pääsee South Ferry -asemalle menevillä metrolinjoilla 1 tai R. Itse terminaalin virallinen nimi on Whitehall Ferry Terminal.
Lautan varustus
Terminaalissa on odotustila, vessat ja ilmainen wifi-yhteys, joten odottaminen sujuu mukavasti. Lautta kuitenkin kulkee säännöllisesti, joten yleensä odotusaika ei ole pitkä. Ennen lauttaan nousemista ei ole turvatarkastusta, mutta terminaalissa ja lautalla kiertelee vartijoita. Itse lautta on hyvin suuri ja pystyy kuljettamaan suuria ihmismääriä, joten vaikka näyttäisi siltä, että kaikki eivät mahdu kyytiin, yleensä kaikki kuitenkin mahtuvat.
Staten Island Ferry liikennöi huimat 117 kertaa päivässä ja kuljettaa yli 70 000 matkustajaa. Ruuhka-aikaan voi olla tungosta, mutta silloin lautta kulkee useammin. Lauttaan ei voi jäädä, sen saavuttua Staten Islandille. Lautalta tulee poistua ja mennä odotustilan kautta seuraavaan Manhattanille lähtevään lauttaan, mutta tämä on hyvin yksinkertaista.
Staten Island Ferryn aikataulu
Staten Island Ferry liikennöi 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Lautat liikkuvat tiheään. Ruuhka-aikoina (arkisin klo 6.00–9.30 ja 15.30–20.00) lautta lähtee 15–20 minuutin välein. Muina aikoina arkisin Staten Island Ferry kulkee 30 minuutin välein. Tämä koskee myös viikonloppua. Juhlapyhinä (uudenvuodenpäivä, Martin Luther King Jr. Day, Presidents’ Day, Memorial Day, Labor Day, kiitospäivä ja joulupäivä) lautta lähtee molemmista terminaaleista samalla aikataululla 30 minuutin välein, tasalta ja puolelta.
Empire Outlets
Empire Outlets on hyvä syy jäädä saarelle sen jälkeen, kun olet tehnyt lauttamatkan Manhattanilta Staten Islandille. Lauttaterminaalin viereisestä ostosparatiisista löytyy useiden tunnettujen tuotemerkkien myymälöitä. Lisäksi siellä on supermarket ja useita ruokapaikkoja, jotta voit myös levätä shoppailun lomassa ja haukata syötävää ja juotavaa.
Onko Staten Island Ferry ilmainen?
Näkyykö Vapaudenpatsas Staten Island Ferryn kyydistä?
Kuinka kauan Staten Island Ferry kestää?
Oliko artikkelista hyötyä? Suosittele sitä muille antamalla arvosana: